perjantai, 28. marraskuu 2008

Myy

Sinä nuolet poskeni ja kehräät, kun tulen lähellesi. Sinä yrität välillä rimpuilla irti sylistäni, johon olen sinut nostanut. Joskus sinua saa hakea yökaudet pihalta, kun et ole tullut yöksi sisään. Joskus päivisin pelkään sinun naukuvan jossain yksin. Ja, kun lähden kauppaan sinä seuraat ja pelkään, että jäät auton alle. Sitä päivää pelkään eniten, kun et palaa kotiin. Sitä, kun olet mennyt jonnekkin, mistä et enää palaa. Haluan nauttia sinusta nyt, kun olet täällä vielä. Haluan ajatella, että olit eläessäsi onnellinen, sitten kun en enää kuule kevyttä naukaisua tai nää päätä, joka ilmestyy ikkunalaudalle.

lauantai, 27. marraskuu 2004

Eläinhullun aluepiiri

Ajatukset tänään: Sitä tajusi kävellessään, että kyllä, kyllä minä aion sen koiran vielä tähän kotiin hommata. Kun on ollut kaikenlaista hidastusta. Ensin veljen allergia, sitten omat allergiatestit, joissa ei näkynyt mitään. Sitten vielä äiti, joka ei usko, että pystyisin hoitamaan itsenäisesti koiran. Mutta tänään kävellessäni se tuli se todellinen The Juttu. Tajusin, että jos ja kun se koira tulee niin mä aion nauttia siitä kaikesta minkä se tuo mukanaan. Jopa siitä, että koiraa hoitaessa sitoudun siivoamaan koko talon perjantaisin. Ja siihen, että joudun heräämään joinain aamuina kuudelta ulos sen kanssa. Aion iloita siitä, että saan lähteä sen kanssa ulos, milloin loskassa, milloin kaatosateella. Nautin siitäkin, kun se rasittavimmillaan haluaa tekemistä ja roikkuu housunpuntissa, vaikka pitäisi lukea kokeeseen. Mutta nyt on veli muuttanut pois kotoa ja koiran hankinta lähellä, niin kyllä se koira tulee.

perjantai, 26. marraskuu 2004

Hullu kirjoittaja

Moooips!!!!!!!!!!! Minä siis olen tämän blogin tekijä. Ensinnäkin kerron vähän itsestäni... Tai oikeammin kissastani. Meidän kissa on pieni harmaan valkea narttu, joka ei tottele nimeä Myy, mutta on sen niminen, halusi tai ei. Rakastan kirjoittamista joten tässä sitä ollaan väsäämässä omaa blogia. Seuraava asia, eli eläimet. Kuten sanottu minulla on siis kissa. Tässä blogissa yritän julkaista paljon eläinaiheista asiaa.

perjantai, 26. marraskuu 2004

Lemmikkilehdessä julkaistu artikkeli Myystä!!!

"Eräänä iltana emäntäni ja hänen kaverinsa katselivat emännän veljen huoneessa televisiota. Veljen huoneen ovi on yleensä aina kiinni, enkä minä saa mennä sinne. Nyt ovi oli kuitenkin auki, joten lvahdin sisään ja suoraan piiloon sängyn alle. Sieltä huomasin, että myös isän ja äidin huoneen ovi oli auki. Heidän huoneessaan oli suosikkipaikkani: vaatekomero. En ollut uskoa tuuriani, kun vaatehuoneen ovikin oli auki! Olin piiileskellyt komerossa ainakin puoli tuntia, kun emäntäni kavereineen tajusi minun kadonneen. He lähtivät etsimään minua ja tutkivat myös komeron, mutta eivät äkänneet minua. He kolusivat läpi koko talon ja jopa pihan. Sitten he tarkistivat komeron vielä kerran, ja minä päätän astua ulos venytellen nautinnollisesti. Emäntäni ja hänen kverinsa saivat hirveän nurunpuuskan ja kiikuttivat minut omalle paikalleni olohuoneeseen. Julkaistu Lemmikki-lehdessä. Nro: 12/08